Kirjoittanut Tiina | 05/08/2015

Ajan Sävel numero 43, 1962: Marilyn Monroen elämänkerta alkaa

Hän on poissa

Se päättyi elokuun 4. päivänä 1962 kodissa, jonka hän oli ostanut siksi, että se muistutti, kuten hän leikkiä laskien sanoi, sitä hollywoodilaista orpokotia, missä hän oli viettänyt osan lapsuuttaan. Hän kuoli luullen olevansa yksin, ettei kukaan välittänyt hänestä, mutta ihmiset kaikkialla maailmassa tunsivat ääretöntä surua. Marilyn Monroe on kuollut, he sanoivat toisilleen. Voitko uskoa sitä? Kukaan ei tahtonut uskoa sitä.

bernard12

Hän oli rakkauden tunnuskuva, hän etsi rakkautta. Hänestä tuli sukupuolisuuden suurin symboli 30 vuoteen, mutta hän nauroi symboolille, ja sen vuoksi ihmiset rakastivat häntä. Hän sipsutti 23 elokuvan läpi näytellen vartaloaan, joka sai naiset vihreiksi kateudesta, mutta hän puhui kuiskaten kuin lapsi huulet väristen hymyillessään, ja hänen silmistään paljastui viattomuus, ihmettely, haikeus…

Sanomalehti-ihmiset, jotka eivät ymmärtäneet häntä, nimittivät häntä tyhmän valkotukan henkilöitymäksi, pilkkasivat hänen yrityksiään tulla hyväksi näyttelijäksi, laskivat leikkiä hänen avioliitoistaan. Hän ei koskaan lyönyt takaisin, vaan toivoi edelleenkin ymmärrystä ja ilmaisi avoimesti toiveensa, ja hän seisoi yksin niiden raunioilla hätääntyneenä ja peloissaan. Hän uskoi, että ihmiset olivat tehneet hänestä tähden, mutta heille ei saanut sanoa, että hänkin uskoi satuihin ja prinsseihin.

Mutta noista ihmisistä hänet erotti loistava ja usein julma maailma — maailma, missä unelmia tuotetaan teollisuutena ja tähdet ovat kauppatavaraa ja menestys petosta. Päivä päivältä hän huomasi, että maailmaa oli yhä vaikeampi katsoa silmästä silmään. Hän tuli kuuluisaksi vastahakoisuudestaan ja yhä uudelleen toistuvista sairauskohtauksistaan — se kiusasi häntä silloin, kun häntä kutsuttiin esiintymään. Jotkut sanoivat, että hän oli äreä, sietämättömän ilkeä, toiset väittivät, että hän oli haavoittunut, epävarma kauneudestaan ja pelkäsi, ettei osannut tehdä oikeaa vaikutusta ihmisiin.

”Kuuluisuus on erikoinen taakka”, hän sanoi viimeisessä haastattelussaan. ”Kuuluisuus on minulle varmasti vain satunnainen ja osittainen onni. Mutta kuuluisuus ei täytä ihmisen elämää. Se lämmittää hieman, mutta lämpö haihtuu pian… sitten kuuluisuus menee ohi ja näkemiin! Minä olen omistanut sinut, kuuluisuus…”

bernard

Elämänsä viimeisinä päivinä hän lienee kuvitellut, että maine oli menossa hänen ohitseen ja ehkä hän ei pystynyt sanomaan näkemiin. Mitä hänellä oli sen asemesta? Hän oli 36-vuotias ja oli epäonnistunut avioliitoissa ”kahden hienoimman miehen kanssa, mitä koskaan olen tavannut”; hän ei ollut saanut lapsia, joita kaipasi. Hänen kaksi viimeistä elokuvaansa eivät olleet menestyksiä, ja kun hänet erotettiin uuden elokuvansa Something’s Got To Give esiintyjäkaartista, näytti ehkä siltä, että tähtenä olo, johon ei koskaan ollut uskonut, oli todella ohi. – ”Olen niin väsynyt,” hän sanoi, ”väsynyt kaikkeen, elämäänkin.”

bernard58Oli kansainvälisesti kuuluisan elokuvatähden lauantai-ilta. Taloudenhoitajattaren ja lehdistöavustajan lisäksi ei hänen luonaan ollut ketään tuossa niukassa kalustetussa talossa Brentwoodissa. Lauantai-iltana kello 5:15 hän soitti psykiatrilleen ja sanoi, ettei saanut unta. Lääkäri kehotti häntä ajamaan meren rannalle, mutta hän ei halunnut lähteä. Taloudenhoitajar tarjosi päivällisen, ja lehdistöasiamies lähti, ja Marilyn meni vuoteeseen.

Kello kolmelta yöllä taloudenhoitajar heräsi epämiellyttävään tunteeseen. Hän koputti Marilynin makuuhuoneen ovelle. Se oli lukittu. Valo loisti oven alta, ja levysoittimesta tuli musiikkia. Taloudenhoitajar meni ulos ja kurkisti ikkunasta. Marilyn makasi kasvoillaan lakana paljailla olkapäillään ja käsi ojennettuna puhelinta kohti. Hänen psykiatrinsa ja henkilääkärinsä kutsuttiin, ja he tunkeutuivat sisään ikkunasta. Marilyn oli kuollut.

Vuoteen vieressä oleva yöpöytä oli täynnä laakepulloja — mm. tyhjä 50 nembutal-tablettia sisältänyt pullo. Hän oli kuollut liian suuresta unilääkeannoksesta, joka olisi helposti tappanut kaksi ihmistä. Kukaan ei uskonut, että se oli itsemurha, vaikka ystävät kertoivat, että hän oli yrittänyt sitä neljä kertaa aikaisemminkin, mutta ei kukaan, joka näki tuon aution huoneen, josta huokui hänen ääretön yksinäisyytensä  ja joka tiesi hänen lyhyen tarinansa, voinut pitää sitä pelkästään onnettomuutena.

Marilyn Monroe oli poissa kauneutensa korkeimmassa kukoistuksessa, ehkä uudelleen alkavan menestyksen kynnyksellä. Hän ei ollut jättänyt jälkeensä sanaakaan. Suloinen, surullinen, veitikkamainen hellä nainen, joka koko elinikänsä muisti menneisyyttään eikä voinut paeta sitä, oli poissa…

87


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: