Kirjoittanut Tiina | 07/07/2015

Marilyn Kangasalalla

Piipahdimme eilen kihlattuni kanssa Kangasalalla, jossa vietettiin kesänäyttelyiden avajaisia Sahalahden historiallisessa museomakasiinissa. Me olimme paikalla, koska tänä kesänä makasiinissa on esillä Taide Ja Tähdet –niminen näyttely, jossa pääsee ihailemaan suomalaisten aikakauslehtien kansitaidetta sekä filmitähtikansikuvia 1920-70-luvuilta (sen lisäksi esillä on valokuvia Sahalahden Kontulasta).

WP_20150707_18_26_21_Pro

Filmitähdistä tietenkin Marilyn on erityisesti nostettu esille, joka on kaunistanut vuosikymmenten varrella useita suomalaislehtien kansia, joista tunnetuin lienee Marilynin kaikkien aikojen ensimmäinen suomalainen kansikuva Apu -lehdessä 1950-luvun alkupuolelta. Kuva on tosin alunperin vuodelta 1945 ja sen on ottanut valokuvaaja Andre DeDienes. Marilyn oli kuvaa otattaessa vielä aloitteleva valokuvamalli, jolloin hänet tunnettiin oikealta nimeltään Norma Jeane.

WP_20150707_19_00_38_Pro

Tämä näyttely on jatkoa kahtena aikaisempana vuotena pidetyille näyttelyille Kaunottaria ja pyssymiehiä sekä Ankasta anarkiaan. Kaikki kolme näyttelyä on koonnut filosofian tohtori Kari Elkelä, joka oli eilen paikalla pitämässä pienimuotoisen esittelyn aihepiiristä otsikolla Martasta Marilyniin. Tarkoitus oli muuten pitää Piiriläisten kanssa treffit tämän tapahtuman yhteydessä, mutta tämä oli täysin extemporekeikka, jota ei sen kummemmin suunniteltu eikä paikalle ollut päässyt muita kuin minä, mutta muuten tupa oli kyllä täynnä.

Esittelyssä mainittiin lyhyesti erikseen Marilynistä. Elkelä painotti, että Marilynillä oli erityislaatuinen taito poseerata kameran edessä, jonka vuoksi hän on edelleen suosittu ja myös hyvin myyvä kansikuvatyttö.

WP_20150707_19_05_02_Pro

Marilynille oli omistettu kokonaan oma seinänsä, jossa olivat esillä Marilynin upeat suomalaiset kansikuvat. Tässä ei tietenkään ole kaikki, mutta olin iloinen, että esillä olivat ne kaikista legendaarisimmat kansikuvat, kuten IsoKalle, Lukemista Kaikille, Seura, Uutisaitta ja kaksi Apu -lehden kansikuvaa sekä muita, kuten eräs itselleni täysin tuntematon Coctail -nimisen lehden kansikuva vuodelta 1955.

Nämä kannet oli upea nähdä läheltä ihan ”luonnossa”, mutta jos tämä näyttely menee sinulta ohi, niin eipä hätiä, sillä pian ilmestyvässä Golden Vintage -lehden seuraavassa numerossa (12) tulee olemaan Elkelän laatima artikkeli nimenomaan Marilynin suomalaisista kansikuvista, joka kannattaa omaan kokoelmaansa haalia!


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: