Kirjoittanut Tiina | 15/12/2010

Muistamme Marilynin

Kuva Allan Grant, 1962

ALKUSANAT

kirjoittanut Susan Strasberg

”Olin väärässä ajatellessani, että maailma unohtaisi hänet. Marilyn paitsi muistetaan, mutta hän on kuuluisampi ja rakastetumpi kuin ikinä eläessään. ’Minä haluan olla vakavasti otettava taiteilija… älä tee minusta vitsiä. En pistä vitsailua pahakseni, mutta en itse halua olla vitsi.’ hän sanoi reportterille, jonka kanssa tämä teki viimeisen haastattelunsa. Hänen toiveensa tuli toteen. Marilyn on saanut arvostusta sekä tunnustusta enemmän kuin mitä hän olisi ikinä voinut unelmoidakaan. On vain äärimmäisen ironista, että Marilynin oli ensin kuoltava saadakseen kunnioitusta.

Hänen oma elämänsä oli paras draama, jossa tämä ikinä esitti pääosaa. Eräs asia on varma; Marilyn ei ollut uhri, kuten monet väittävät. Hän olisi vihannut tuota leimaa. Marilyn taisteli elämänsä aikana liian kovin ja kantoi harteillaan liian paljon vastuuta ollakseen pelkkä uhri. On totta, että Marilyn kärsi lapsuudessaan kuten on myös totta, että häntä kohdeltiin huonosti myöhemmin elämänsä aikana, mutta Marilyn oli monimutkainen nainen, joka eli monimutkaista elämää tähdäten aina yhä korkeammalle ja korkeammalle. Carl Jung uskoi, että jollemme kohtaa varjoja elämässämme, ne varjostavat lopulta kohtaloamme – niistä tulee meidän kohtalomme. Marilyn jos kuka oli tietoinen omista varjoistaan, silloinkin kun hän yritti unohtaa ne ja kaataa ongelmansa kurkusta alas pillereiden sekä alkoholin kanssa. Paradoxinen kun oli, Marilyn oli yhtä aikaa kaikista suurin valehtelija sekä maailman rehellisin ihminen, kenet minä tunsin.

En ole enää yllättynyt siitä, että hän kuoli niin nuorena, vaan siitä, että tämä eli niinkin pitkään kuin eli ja saavutti niin paljon. Monenlaista analyysia on Marilynista vuosien aikana tehty: ilmiselvä skitsofreenikko, maanis-depressiivinen, paranoidinen, neurologisesti vahingoittunut, spirituaalisessa kriisissä… minä en voi tietää. Hän oli ollut riippuvainen lääkkeistä niin kauan, että on mahdotonta sanoa, mikä häntä oikein vaivasi. Marilynin todelliset oireet, niin emotionaaliset kuin fyysisetkin, olivat kaikki naamioituneet lääkkeiden vaikutusten alle. Hän jää ikuiseksi mysteeriksi, jonka ansiosta me muut voimme peilailla omia unelmiamme ja fantasioitamme hänen kauttaan.

Monet ovat pakkomielteisen kiinnostuneita hänen kuolemastaan: kuka sen teki? Kenen kanssa hän makasi ja kuinka monta kertaa? Aivan kuin he muka sillä tavoin pystyisivät ikinä vangitsemaan hänen olemustaan taikka mittaamaan hänen sieluaan saamalla tietää ’kuka, missä, milloin, kuinka monesti’ tai mitkä olivat hänen mittansa, ikänsä – kaikki nämä ”faktat”, joilla harvoin on yhteyttä totuuteen.

Minulle todellinen mysteeri oli se, miten Marilyn eli, ei se miten tämä kuoli. Ehkäpä juuri sen vuoksi, että peilaamme itseämme hänen kauttaan; meidän herkkyyttämme, kaipuutamme ja omia toiveitamme – olemme niin päättäväisiä määrittelemään hänet ja saman syyn vuoksi olemme yhtä aikaa myös niin lumoutuneita hänestä. Elämä ei kuitenkaan ole ongelma selvitettäväksi, vaan mysteeri elettäväksi. Kaiken spekuloinnin jälkeenkin, siis kaikkien eksperttien mielipiteistä ja vihjailuista huolimatta, jumalattaremme on yhä kietoutunut mysteerin huntuun, kuten hänen kuuluukin olla.”

Susan Strasberg, Marilyn And Me: Sisters, Rivals, Friends / Suomennos: Tiina


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: