Kirjoittanut Tiina | 15/10/2015

Tärkeä tiedote

Arvoisat lukijat,

pahoittelen etten ole viime aikoina postitellut aktiivisesti kumpaankaan blogiin. Tätä asiani koskeekin.

tiedote

Ikävä kyllä koen ettei aikani enää riitä edes yhden blogin pyörittämiseen, saatika sitten kahden. Olen sen sorttinen ihminen, että teen asiat joko 100% omistautuneesti tai en ollenkaan. Tunnen etten pysty enää antamaan blogilleni täyttä panostani. Kyse ei tosiaankaan ole siitä ettenkö haluaisi jatkaa, sillä Marilyn kiinnostaa edelleen ja nautin myös suuresti blogien suunnittelusta, taustatyön tekemisestä ja editoimisesta. Ideoitakin olisi monia. Kaikki tuo vaatii kuitenkin tuntikaupalla omistautunutta työtä.

Blogit ovat olleet minulle intohimoinen harrastus, mutta vaikka olen yrittänyt ujuttaa niiden työstämistä rytmiini, on elämäntilanteeni muuttunut ja fokukseni on suuntautunut muualle, mikä on itse asiassa erittäin hyvä asia omalta kannaltani, mutta tämä tarkoittaa myös sitä, että uhrauksia on tehtävä.

En poista blogejani, mutta kaavailemiani uusia osioita ei tule ja postaukset vähenevät minimiin. Luultavasti editoin blogien osiot niin, että jäljelle jää tärkein informaatio, kuten biografia, elokuvat ynnä muu perustieto (en ole vielä varma mille mallille editoin tyyliblogin). Koska blogeihin ei ole enää järkeä sijoittaa rahaa kun en niitä enää täysillä työstä, peruutan myös domain-tilaukseni, joten osoitteet muuttuvat takaisin wordpress.com muotoon.

Piirin toiminta loppuu myös omalta osaltani sikäli etten järjestä enää virallisia tapaamisia. Facebookissa yhteisömme kuitenkin on ja pysyy.

Kiitos kaikille teille, jotka olette tilanneet blogini tai vierailleet muuten vaan vuosien aikana!

Terveisin,

Tiina

Kirjoittanut Tiina | 15/12/2010

Muistamme Marilynin

Kuva Allan Grant, 1962

ALKUSANAT

kirjoittanut Susan Strasberg

”Olin väärässä ajatellessani, että maailma unohtaisi hänet. Marilyn paitsi muistetaan, mutta hän on kuuluisampi ja rakastetumpi kuin ikinä eläessään. ’Minä haluan olla vakavasti otettava taiteilija… älä tee minusta vitsiä. En pistä vitsailua pahakseni, mutta en itse halua olla vitsi.’ hän sanoi reportterille, jonka kanssa tämä teki viimeisen haastattelunsa. Hänen toiveensa tuli toteen. Marilyn on saanut arvostusta sekä tunnustusta enemmän kuin mitä hän olisi ikinä voinut unelmoidakaan. On vain äärimmäisen ironista, että Marilynin oli ensin kuoltava saadakseen kunnioitusta.

Hänen oma elämänsä oli paras draama, jossa tämä ikinä esitti pääosaa. Eräs asia on varma; Marilyn ei ollut uhri, kuten monet väittävät. Hän olisi vihannut tuota leimaa. Marilyn taisteli elämänsä aikana liian kovin ja kantoi harteillaan liian paljon vastuuta ollakseen pelkkä uhri. On totta, että Marilyn kärsi lapsuudessaan kuten on myös totta, että häntä kohdeltiin huonosti myöhemmin elämänsä aikana, mutta Marilyn oli monimutkainen nainen, joka eli monimutkaista elämää tähdäten aina yhä korkeammalle ja korkeammalle. Carl Jung uskoi, että jollemme kohtaa varjoja elämässämme, ne varjostavat lopulta kohtaloamme – niistä tulee meidän kohtalomme. Marilyn jos kuka oli tietoinen omista varjoistaan, silloinkin kun hän yritti unohtaa ne ja kaataa ongelmansa kurkusta alas pillereiden sekä alkoholin kanssa. Paradoxinen kun oli, Marilyn oli yhtä aikaa kaikista suurin valehtelija sekä maailman rehellisin ihminen, kenet minä tunsin.

En ole enää yllättynyt siitä, että hän kuoli niin nuorena, vaan siitä, että tämä eli niinkin pitkään kuin eli ja saavutti niin paljon. Monenlaista analyysia on Marilynista vuosien aikana tehty: ilmiselvä skitsofreenikko, maanis-depressiivinen, paranoidinen, neurologisesti vahingoittunut, spirituaalisessa kriisissä… minä en voi tietää. Hän oli ollut riippuvainen lääkkeistä niin kauan, että on mahdotonta sanoa, mikä häntä oikein vaivasi. Marilynin todelliset oireet, niin emotionaaliset kuin fyysisetkin, olivat kaikki naamioituneet lääkkeiden vaikutusten alle. Hän jää ikuiseksi mysteeriksi, jonka ansiosta me muut voimme peilailla omia unelmiamme ja fantasioitamme hänen kauttaan.

Monet ovat pakkomielteisen kiinnostuneita hänen kuolemastaan: kuka sen teki? Kenen kanssa hän makasi ja kuinka monta kertaa? Aivan kuin he muka sillä tavoin pystyisivät ikinä vangitsemaan hänen olemustaan taikka mittaamaan hänen sieluaan saamalla tietää ’kuka, missä, milloin, kuinka monesti’ tai mitkä olivat hänen mittansa, ikänsä – kaikki nämä ”faktat”, joilla harvoin on yhteyttä totuuteen.

Minulle todellinen mysteeri oli se, miten Marilyn eli, ei se miten tämä kuoli. Ehkäpä juuri sen vuoksi, että peilaamme itseämme hänen kauttaan; meidän herkkyyttämme, kaipuutamme ja omia toiveitamme – olemme niin päättäväisiä määrittelemään hänet ja saman syyn vuoksi olemme yhtä aikaa myös niin lumoutuneita hänestä. Elämä ei kuitenkaan ole ongelma selvitettäväksi, vaan mysteeri elettäväksi. Kaiken spekuloinnin jälkeenkin, siis kaikkien eksperttien mielipiteistä ja vihjailuista huolimatta, jumalattaremme on yhä kietoutunut mysteerin huntuun, kuten hänen kuuluukin olla.”

Susan Strasberg, Marilyn And Me: Sisters, Rivals, Friends / Suomennos: Tiina

Kirjoittanut Tiina | 01/06/2016

Spesiaalipostaus: Marilyn 90 vuotta

Marilyn täyttäisi tänään pyöreät 90 vuotta ja päätin sen kunniaksi julkaista spesiaalipostauksen.

Paljon onnea Marilyn!

Marilyn juhlimassa syntymäpäiviään vuonna 1962.

Marilyn juhlimassa syntymäpäiviään vuonna 1962.

Kumma kyllä, en ole nähnyt päivänsankarista yhtäkään uutisjuttua netissä. Kuvittelin, että uutisiointia olisi ollut vähintään yhtä paljon kuin vuonna 2012, jolloin Marilynin kuolemasta tuli kuluneeksi 50 vuotta. YleTeemaltakaan ei tule mitään Marilyniä ja he yleensä aina hemmottelevat meitä faneja. Olen hieman pettynyt.

Sen sijaan muualla maailmalla tapahtuu. Julien’s Auctions julkaisi vähän aikaa sitten tiedoituksen uudesta massiivisesta huutokauppatapahtumasta, joka on saanut paitsi Marilyn -fanien, myös muiden elokuvamemorabiliaa harrastuksenaan keräilevien suut muikistelemaan onnesta ympäri maailmaa: yli 500 Marilynin henkilökohtaista tavaraa tullaan huutokauppaamaan tämän vuoden marraskuussa. Tavarat ovat lähtöisin brittiläisen keräilijän, David Gainsborough-Robertsin, sekä, ei vähempää eikä enempää, itse Lee Strasbergin, kokoelmista. Kyseessä on siis yksi merkittävimmistä huutokaupoista sitten Christie’sin vuoden 1999 ja Julien’s Auctionsin vuoden 2005 huutokauppojen.

marilyn-monroe-catalog

Tavaraa riittää peräti neljän katalogin verran. Tämä limited edition pakkaus on tilattavissa Julien’s Auctionsin nettisivujen kautta.

Kokoelmat tulevat myös kiertämään maailmaa näyttelyiden muodossa ennen huutokauppaamista. Tällä hetkellä tavarat ovat yleisön nähtävillä Lontoossa Design Centressä, Chelsea Harbourissa. Näyttely kulkee nimellä Marilyn Monroe: The Legacy Of A Legend.

A5 MM flyerWEB(1)

Marilynin tyyliä ihailevana tällaiset huutokaupat ovat mielenkiintoisia kun hänen vaatteensa ja muut tavaransa arkistoidaan valokuvien muodossa, jolloin niitä voi ihastella kaikessa rauhassa. Tällä hetkellä ei ole vielä saatavilla nettikatalogia, mutta joistakin ”itemeista” on jo julkaistu kuvia. Itseäni niistä viehättää eniten (ehkä arvatenkin) tämä upea koristeellinen Revlonin huulipunahylsy. Jos jotain tästä huutokaupasta nappaisin itselleni, niin ainakin tämän. 🙂

3402CD0300000578-3582729-image-m-26_1462889579007

Mukavaa merkkipäivää kaikille. 😉

MY WEEK WITH MARILYN

Marilyn Monroe saapuu 1957 Englantiin tekemään elokuvaa Laurence Olivierin kanssa, ja Marilynin avustajaksi palkattu nuori mies päätyy yllättävän lähelle filmitähteä. Teemalla pe 18.9. klo 21

Viikko Marilynin kanssa (My Week with Marilyn), Britannia 2011. O: Simon Curtis. N: Michelle Williams, Kenneth Branagh, Eddie Redmayne, Emma Watson, Judi Dench

Kun Marilyn Monroe matkusti Englantiin kuvaamaan Laurence Olivierin elokuvaa Prinssi ja revyytyttö, kaikki oli hankalaa. Kuvauksista hän myöhästyi ja tuli huonosti toimeen ohjaaja-vastanäyttelijä Olivierin kanssa. Lehdistön harhauttamiseksi hänen oli majoituttava äärimmäisen salaiseen osoitteeseen. Mikä pahinta, avioliitto Arthur Millerin kanssa oli hajoamaisillaan.

Kaikkea tätä todistamassa oli nuori mies nimeltä Colin Clark, jonka Olivier oli palkannut avustajaksi tuotantoon. Clarkin tehtävä oli huolehtia Marilynistä kaikin tavoin, ja Millerin häivyttyä Amerikkaan kesken kuvausten Clark yritti parhaansa mukaan tukea ja lohduttaa Marilynia.

Viikko Marilynin kanssa perustuu Clarkin päiväkirjamuotoisiin muistelmiin kohtaamisestaan. Marilynin roolissa nähdään Michelle Williams, Colin Clarkin osassa Eddie Redmayne ja Olivierina Kenneth Branagh. Williams oli ehdolla parhaan naispääosan ja Kenneth Branagh parhaan miessivuosan Oscarin saajaksi.

17-3347455f7fe9eae079

Suurvaltapolitiikka ja rakkaus kietoutuvat yhteen romanttisessa komediassa, jonka nimiosissa ovat Marilyn Monroe ja Laurence Olivier. Teemalla su 27.9. klo 18

Prinssi ja revyytyttö (The Prince and the Showgirl), USA/Britannia 1957. O: Laurence Olivier. N: Marilyn Monroe, Laurence Olivier

Sepitteellisen Karpatian kruununprinssi ja sijaishallitsija Kaarle saapuu isänsä kuningas Nikolain kanssa Lontooseen kuningas Yrjö V:n kruunajaisiin. Eletään vuotta 1911, ja Euroopan valtapoliittinen tilanne on kireä. Britannia kaipaa uusia liittolaisia, ja niinpä ministeriön erikoisosasto saa tehtäväksi pitää prinssistä erityisen hyvää huolta. Hauskan illan kohokohta prinssille on musikaalinäytös, jonka naistähteen hän ihastuu palavasti. Prinssi on kuitenkin kömpelö rakastaja, eikä miesten lähentelyyn tottunut näyttelijätär ole helppo pala.

Kirjoittanut Tiina | 13/08/2015

Löytöjen löytö: Viuhka-lehti 1/1952

Tämän kesän aikana on blogissa ollut paljon puhetta Marilynin suomalaisista lehtikansikuvista, joten sattuipa sopivasti, että ystäväni Sirkku antoi luvan jakaa täällä blogissa myös tämä harvinaisempaakin harvinaisempi löytö, jonka Sirkku sattui bongaamaan Lappeenrannan satamatorilla. Kiitos paljon Sirkku! 🙂

11813322_10153548489198470_990150988974335130_n

Kyseessä on suomalainen Viuhka -niminen lehti ja sen ensimmäinen numero vuodelta 1952. Kannessa on ilmiselvästi Marilyn tai tuolloin vielä aloitteleva mallinalku, brunette Norma Jeane. Kyseessä on paitsi aikaisemmin ainakin minulle täysin tuntematon huippuharvinainen Marilyn-lehtikansikuva, jonka on pakko olla Marilynin kaikkien aikojen ensimmäisiä kansikuvia Suomessa, myös itse kuva on harvinaislaatuinen enkä osaa sanoa kenen kuvaajan ottama se voisi olla. Kuvan tyylistä ja Marilynin ulkoisesta habituksesta päätellen mieleeni tulee Andre de Dienes, mutta tästä ei ole varmuutta, sillä tämä sessio on täysi mysteeri. Sirkku itse ehdotti kuvaajaksi myös Joseph Jasguria. Saattaa myös olla, että Marilynin pää on silloisen kuvaretusoinnin avulla esimerkiksi maalaamalla liitetty toiseen vartaloon, mutta tästäkään ei ole varmuutta.

Marilyn

KANSIKUVATYTTÖJEN IKUINEN YKKÖNEN

Marilyn Monroe on kaikkien aikojen suosituimpia kansikuvatyttöjä. Laittamalla kanteen hänen kuvansa lehti voi vielä nykyäänkin olla melko varma irtonumeromyynnin kasvusta. Marilyn tunnetaan erityisesti filmitähtenä, mutta jo ennen sitä hän kunnostautui valokuvamallina. Koska Marilyn oli kauneutensa lisäksi erinomainen poseeraja, on hänen kuvansa ollut tuhansien lehtien kansissa ympäri maailmaa.

Teksti: Kari Elkelä Kuvat: Kari Elkelän kokoelmat

Merkittävän sysäyksen Marilynin valokuvamallin uralle antoi hänen esiintymisensä ensimmäisessä Playboy-lehdessä 1/1953. Jo uuden amerikkalaislehden kannessa Marilyn toivotti lukijat tervetulleiksi, mutta varsinaiseksi puheenaiheeksi nousi sisäsivuilla oleva kuukauden tyttökuva, jossa Marilyn poseerasi ilkosen alasti. Kuva on tyylikäs ja taiteellinen, sellainen johon suomalaislehdessä olisi tuohon aikaan laitettu selitysteksti ”taidevalokuva”.

isokalleAPU SEN ALOITTI

Suomessa ensimmäinen Marilyn-kansikuva oli ilmeisesti Apu-lehdessä kesällä 1950. Tuossa kuvassa ruutuhousuinen pitkätukkainen brunette hymyili puutarhan katveessa. Kuva on mallin ensimmäisistä laajaan levitykseen tarkoitetuista kuvaussessiosta vuonna 1945 ja sen on ottanut Andre de Dienes. Mallin nimeä ei Apu-lehdessä mainita lainkaan, mutta kuvaa otettaessa se oli Norma Jean, sillä taiteilijanimi Marilyn Monroe ei ollut vielä käytössä. Samasta sessiosta julkaistiin myöhemmin anonyymi värivalokuva Me Naiset -lehden 5/1953.

Apu-lehti ehti julkaista toisenkin Marilyn-kannen ennenkuin muut lehdet noteerasivat tähden yhtä näkyvästi. Tämän vuoden 1952 lopulla julkaistu kuva on saatu RKO-filmiyhtiöltä ja esittelytekstissä Marilynin kerrotaan jo olevan ”Amerikan pin-up-tyttö numero yksi”. Kuvan kulmissa olevat nastat antavat myös selvän vihjeen, että pin-up-kuva on tarkoitus kiinnittää seinälle.

Molemmat Marilyn-kannet on toteutettu erikoisella värisommittelulla, jolla Apu-lehti erottui vuosikausia lehtihyllyissä kilpailijoistaan. Lehden nimitekstissä on käytetty vain kirkkaan punaista painoväriä ja valokuvan painamisessa pelkästään sinistä.

MARILYN-ILMIÖ LEVIÄÄ

Ruotsi oli 1950-luvulla Suomea edellä Amerikan ilmiöiden omaksumisessa ja monet villitykset saatiinkin tänne viiveellä Ruotsin kautta. Olympia-vuonna 1952 Suomi avautui ja ruotsalaisia miestenlehtiä oli sen vuoden ajan laajasti saatavilla meilläkin. Kavalkad-lehden 16/1952 kannessa Marilyn poseerasi tuolloisen Fox-elokuvayhtiönsä valittämässä kuvassa.

lukemistakaikilleSeuraavina vuosina myös kotimaiset miestenlehdet suosivat vähäpukeisin Marilynin kokovartalokuvia. Marilyn poseerasi Miesten Miehessä 7/1953, Iso-Kallen joulunumerossa 23/1954 ja yhteispohjoismaisessa Cocktailissa 16/1955. Perhelehdissä oltiin hieman varovaisempia, joten Seuran 45/1955 kannessa Marilyn vain heilauttaa pitkää hameenhelmaansa.

Elokuvalehdet suosivat kasvokuvia. Kesällä 1956 Marilyn arvioitiin jo niin kuuluisaksi, että Uutisaitta totesi kuvan alla: ”Heinäkuun kansikuvatyttömme ei enempiä esittelyjä kaipaa”. Kun kilpaileva lehti Elokuva-aitta laittoi Marilynin kanteensa numerossa 12/1960, käytti se vielä kustannuksia säästävää kaksiväritekniikkaa, jossa punaisella ja vihreällä pyrittiin luomaan nelivärikuvan vaikutelma. Tällainen kuva on silti selvästi luonnollisempi kuin Avun suosimat sininaamat.

Lukemistolehti Lukemista Kaikille julkaisi Marilynin kasvokuvan kannessaan 3/1955. Tähän elokuvayhtiö Foxilta saatuun promootiokuvaan on moralisoiva toimittaja lisännyt varsin hupaisan tekstin: ”Suositumpi kuin milloinkaan on Marilyn Monroe, niin ihmeellisiä temppuja kuin määrätäänkin tekemään mainostuksen uhrina”.

Nuortenlehti Ajan Sävelen kanteen 23/1962 Marilyn pääsi kohta ennenaikaisen kuolemansa jälkeen, sillä lehti julkaisi samantien useampiosaisen Marilynin pienoiselämänkerran. Vastikään menetetty Marilyn on kannessa osuvasti kaihoisana ja mustiin puettuna.

antenniAINA VAAN MARILYN

Myöhempinäkin vuosina Marilyn on nostettu esille yhä uudestaan ja uudestaan. Suomessa Marilyn teki näkyvän paluun vuonna 1969, kun televisiossa esitettiin Marilyn-elokuvien sarja. Tuon ajan tv-lehdet Antenni ja Katso laittoivat kumpikin Marilynin kanteensa juhannuksen jälkeisellä viikolla.

Erinomaista näissä kaikissa vanhoissa Marilyn-kansissa on, että niissä annetaan valokuvan puhua eikä pursuteta sen päälle nykytyyliin monenkirjavia juttujen mainostekstejä. Nämä kannet ovat todellisia pin-up-kuvia, jotka halutessaan voi laittaa vaikka sellaisenaan seinälle.

Marilynistä on tehty myös monia pin-up-maalauksia. Niitä ei kuitenkaan ole juuri nähty lehtien kansikuvina. Erikoisen poikkeuksen muodostaa pohjoismainen Mustanaamio-sarjakuvalehti, jonka Suomen numeron 2/1998 kanteen italialainen Germano Ferri on maalannut selvästi näyttävimmäksi hahmoksi Marilynin.

Eri puolilla maailmaa julkaistuissa Marilyn-kansikuvista on amerikkalainen Clark Kidder koonnut kirjan Marilyn Monroe: Cover To Cover. Kirjassa esitellään yli 300 Marilyn-kantta, joista vain yksi on Suomesta. Itse olen löytänyt tässä jutussa esitellyt kannet, mutta niitä saattaa olla muitakin, sillä kukaan ei ole tietääkseni luetteloinut Suomessa julkaistuja kansia. Siksi olenkin kiitollinen viime vuosisadan Marilyn-kansien lisätiedoista, jotka voi laittaa sähköpostiin karielk@sci.fi.

Marilyn-kansien julkaiseminen jatkuu edelleen. Nyt 2000-luvulla tähti on nähty ainakin Keräilyn Maailman 5/2001 ja Ilta-Sanomien tv-lehden kannessa kesällä 2014. Lukuisista Marilyn-kirjoista erityismaininnan ansaitsee Adam Victorin isokokoinen ja tyylikkäästi kuvitettu The Marilyn Encyclopedia, josta löytyy aakkosjärjestyksessä kaikki olennainen tähdestä ja hänen tekemisistään.

Kirjoittanut Tiina | 08/08/2015

Dokkaritärppi! Marilyn Monroe: Life After Death

Katsoin eilen YouTubessa mainion 90-luvulla ilmestyneen dokkarin nimeltä Marilyn Monroe: Life After Death ja ajattelin jakaa sen täällä blogissa, sillä se oli sen verran hyvä.

Dokumentti starttaa Marilynin draagisesta kuolemasta elokuussa vuonna 1962. Joukko Marilynille läheisimpiä ystäviä kertovat ajatuksistaan järkyttävästä tapahtumasta; miten he saivat tietää asiasta ja miten sitten edettiin.

Mukana on muun muassa Allan ”Whitey” Snyder, Marilynin luottomaskeeraja sekä konfidantti, joka Marilynin kuoleman jälkeen teki ystävälleen viimeisen palveluksen ehostamalla Marilynin tämän hautajaisia varten — palveluksen, josta ystäväkaksikko oli laskenut huumorimielessä leikkiä vielä Marilynin ollessa elossa. Marilyn oli sanonut Whiteylle, että mikäli hän kuolisi ensin, oli Whiteyn valmisteltava hänet hautajaisiaan varten, johon Whitey vastasi vitsaillen: ”Tottakai, kunhan ruumis kuljetetaan minulle yhä lämpimänä, teen sen.” Myöhemmin Marilyn antoi Whiteylle lahjaksi kultaisen Tiffanylta ostamansa rahaklipsin, johon tämä oli kaiverruttanut lauseen: ”Whitey hyvä, yhä ollessani lämmin. Marilyn.”

Kun lupauksen aika tuli, joutui Whitey ottamaan rohkaisuhömpsyn viskiä ennen meikkisiveltimeen tarttumista. Koska Marilynille oli suoritettu ruumiinavaus kuolinsyyn selvittämiseksi, oli hän lähes tunnistamaton ja Whiteyn mukaan ”paloiksi leikelty”. Ruumiin balsamoimisessa ja pukemisessa auttanut Allan Abbott kuvailee dokumentissä, kuinka he joutuivat mm. paikkailemaan Marilynin lässähtänyttä povea puuvillatäytteellä. Kun Whitey sai ehostuksen valmiiksi ja Marilynin ruumis oli kursittu kokoon, hänen ylleen puettiin Pucci -merkkinen vihreä mekko, joka oli ollut Marilynin suosikkimekko hänen kuolemansa aikaan. Marilyn oli valmis viimeistä matkaansa varten ja hänet sjoitettiin arkkuun. Abbottin Whitey onnistui loihtimaan Marilynistä jälleen yhtä kauniin kuin aina eläessäänkin. Whitey palasi vielä seuraavana aamuna tarkastelemaan Marilynin meikkiä ja löysi surunmurtaman Joe DiMaggion kyynelehtimästä arkun äärellä.

Surullista on, että Marilyn makasi Westwood Villagen ruumishuoneella muutaman päivän ennen kuin kukaan saapui noutamaan ruumista. Alunperin Whiteyn otti asian tehtäväkseen, mutta vastuu siirtyi lopulta Marilynin ex-miehelle Joe DiMaggiolle, joka otti kontolleen järjestää myös hautajaiset. ”Marilyn halusi hautajaisiinsa Ella Fitzgeraldin ja Frank Sinatran; hän halusi samppanjatarjoilun ja kaikkien pitävän hauskaa,” dokumentissä haastateltavana ollut Amy Greene kertoi. ”Marilyn ei haluaisi meidän surevan, mutta sureminen on inhimillistä,” Lee Strasberg sanoi ääni väristen juuri ennen kuin aloitti valmistelemansa eulogin lukemisen, jota kuulemassa paikalla oli n. 50 henkeä, muun muassa DiMaggio poikansa kanssa, Ralph Greenson perheineen, Lee ja Paula Strasberg sekä tietenkin Marilynin sisarpuoli Berniece miehineen. Joe oli ollut äärimmäisen tarkka siitä kuka pääsi osallistumaan hautajaisiin. Hän ei kuitenkaan voinut mitään kappelin ulkopuolella odottaville kuvaajille; samat iilimadot, jotka olivat tungetelleet myös ruumishuoneelle ovien ja ikkunoiden kautta napatakseen kuvia kuolleesta Marilynistä. Kuvaajien lisäksi paikalle oli kerääntynyt myös utelias väkijoukko, joka seurasi silmätarkkana kun Marilynin arkku asetettiin kryptaansa. Whitey oli viimeinen, joka kosketti hautakammion kiviovea tuona päivänä. Hän taputti kiveä ja sanoi: ”No niin, kultaseni, nuku hyvin.” Marilyn oli vitsaillut haluavansa hautakaiverruksessaansa lukevan: ”Tässä makaa Marilyn Monroe: 34-24-36.”

Dokumentti palaa hetkeksi 1950-luvun puoliväliin, jolloin Marilyn jätti Hollywoodin taakseen lähteäkseen Itärannikolle New Yorkiin opiskelemaan näyttelemistä arvostetussa The Actors Studiossa; kuinka rohkea Marilyn olikaan tavoitellessaan unelmaansa suurella vimmalla,  haastaen paitsi itsensä, etenkin studionsa ja yleisön yksipuolisen käsityksen aivottoman blondin seksipommin imagostaan. Hollywoodissa Marilynille naurettiin ja hänen kunnianhimoaan pilkattiin. ”Marilyn pyrki tulemaan joksikin. Heidän mielestään hänen tavoitteensa olivat absurdeja,” toimittaja Liz Smith kertoo. ”Kaikista tuntemistani näyttelijättäristä, joita todella kunnioitin — puhun nyt Betty Davisista ja Katharine Hepburnista — ainoa, joka oli tarpeeksi rohkea perustaakseen oman tuotantoyhtiönsä oli Marilyn,” Susan Strasberg huomautti. Toden totta, Marilynistä tuli oman tuotantoyhtiönsä presidentti, jonka hän perusti yhdessä arvostetun valokuvaajan Milton Greenen kanssa.

Marilynin seuraavat kaksi elokuvaa, Bussipysäkki ja Prinssi Ja Revyytyttö, todistivatkin hänen todelliset näyttelijänkykynsä, joista etenkin Bussipysäkki oli myös kriitikoiden ylistämä. ”Bussipysäkissä Marilyn pääsi osoittamaan kuka hän todella oli — se, joka hän aina oli ollut, mutta joka ei ollut päässyt esille studion asettamissa aikaisemmissa rooleissa,” Susan kuvaili ylistäen. Sen sijaan Amy Greene laukoo tapansa mukaan puolivittuillen, että: ”Marilynin näytteleminen muuttui (Bussipysäkin ohjaajan) Joshua Loganin ja Milton Greenen ansiosta, aivan kuten se muuttui, koska hän teki Prinssi Ja Revyytytön Larry Olivierin ja Milton Greenen kanssa.” — eli aivan kuin Marilynillä itsellään ei ollut asian kanssa mitään tekemistä, vaan kaiken takana oli Amyn mies Milton, Olivier tai joku muu; aivan kuin Marilyn ei olisi itse taistellut tai tehnyt lujasti töitä päästäkseen tuohon pisteeseen. Yhteistyö Olivierin kanssa oli sitä paitsi äärimmäisen vaikeaa. ”Olivier ei koskaan antanut anteeksi Marilynille sitä, että Marilyn oli elokuvassa häntä parempi,” Susan naurahti. Tämän hän kosti Marilynille pyytämällä tätä olemaan seksikäs. ”Marilyn soitti isälleni hysteerisenä: Lee, hän haluaa minun olevan seksikäs! Tahdon ajatella, että Sir Laurence Olivier vain vitsaili, mutta eihän sitä koskaan tiedä.”

Joka kerta kun elokuvien tekeminen kävi vaikeaksi, saattoi Marilyn kääntyä still -kuvien puoleen. Kun hän poseerasi valokuvaajille Marilyn saattoi astua rooliin, joka oli hänelle kaikista luontaisin. Marilyn suhtautui kuvauksiin kuin se olisi ollut esileikkiä, aivan kuin hän olisi rakastellut kameraa, kuten valokuvaaja Douglas Kirkland kuvaili, mutta samanaikaisesti tämä oli myös pehmeä ja haavoittuvainen, vedoten ihmisluontoon samoin tavoin kuin viaton lapsi. Valokuvat olivat Marilynin keino ilmaista itseään ja edetä urallaan. Hänen alastonkuvansa aiheuttivat valtavan skandaalin, mutta skandaali vain pönkitti Marilynin filmiuraa, mikä oli tuohon aikaan ennenkuulumatonta. ”Mielestäni merkittävää on, että Marilyn Monroe edustaa monia eri asioita monille ihmisille. Yksi syy siihen miksi hän on niin iso osa amerikkalaista mytologiaa, on, koska niin moni näkee hänessä itseään — Gloria Steinemille Marilyn on feminismin symboli, joillekin hän edustaa seksuaalista vallankumousta, toisille taas uhria,” Hugh Hefner sanoi.

Valkokankaalta ja still -valokuvista Marilyn siirtyi yhtä vaivattomasti myös toisenlaiselle kankaalle — taidekuviksi. Kaikki tietävät ja ovat nähneet Marilyn -aiheisista taidetöistä tunnetuiman, Andy Warholin Marilynin, jonka kautta Marilynistä tuli erottomaton osa populaarikulttuuria. Hänestä oli muokkautunut 1970-luvun loppuun mennessä ajaton ikoni. Marilyn elää edelleen kuviensa kautta, joita on painettu postereihin, postikortteihin ja loputtomaan määrään erinäisiä esineitä ja tuotteita, joiden myyntimenekki mitattiin miljoonissa jo 90-luvulla, mutta joka on tuntunut vain kiihtyneen yhä tähän päivään saakka. Kiinnostuksemme Marilyniä kohtaan on kauan sitten saavuttanut obsessiivisuuden rajan ja on jollain tavoin jo perverssiä — kuten niiden kymmenien lehtikuvaajien vimma kuvata kuollut Marilyn ja saada vielä yksi kuva hinnalla millä hyvänsä, välittämättä kuolleen häpäisemisestä, tai kuten niiden toimittajien, joiden oli pakko lisätä, että Marilyn löydettiin alastomana; käsittämättömät summat rahaa vaihtavat omistajaa kun keräilijät haalivat kokoelmiinsa Marilynin omistamia tavaroita, joita he koskettelevat, haistelevat, maistelevat, pukevat ylleen ja joista he kasaavat kotiinsa alttareita. He luulevat pystyvänsä pääsemään Marilynin lähelle, hänen päänsä sisään, ja luulevat voivansa täten omistaa Marilynin. Kuten Marilyn eläessään sanoi: ”Kaikki aina nykivät minua joltain puolelta saadakseen osansa, kuin paloja.” Tällä vimmalla ei tunnu olevan rajoja ja se sai myös Marilynin ruumista valmistelemassa olleen Allan Abbottin toimimaan häikäilemättömästi kaivaessaan roskakorista Marilyn-rukan päästä leikatun hiuskiehkuran, jonka balsamoija oli heittänyt leikkaamisen jälkeen pois, kun Marilynin kasvojen pöhöttynyt iho tuli kallon poraamisen ja aivojen tutkimisen jälkeen kiristää jälleen kokoon ja tällöin pieni osa ihoa leikattiin hiusten mukana irti.

Samankaltainen perversio on kehittynyt myös Marilynin kuolemaa kohtaan. Oliko se vahinko, itsemurha vai murha? Joan Greenson, Ralph Greensonin tytär, sanoi: ”Kukaan ei enää edes välitä totuudesta, ainoastaan spekuloinnilla mässäilystä. Marilyn itse unohtuu kaiken tämän keskellä. Olen aina ällistynyt kun joku saa tietää, että tunsin hänet henkilökohtaisesti — suuret fanit eivät koskaan kysy minulta siitä todellisesta ihmisestä, kuka hän oli, sillä he eivät ole kiinnostuneita. He haluavat vain illuusionsa.” Mutta miten voisimme haluta taikka rakastaa ”oikeaa” Marilyniä kun emme koskaan edes tunteneet häntä? Marilyn Monroe ei koskaan ollutkaan todellinen, vaan persoona, jonka hän loi ja jonka tämä saattoi vaihtaa päälle silmänräpäyksessä meitä varten. Epätodellinen persoona onkin todellinen. Yhtä todellinen kuin mitä se ikinä mielessämme on ja mitä se itse kullekin tarkoittaa, on subjektiivista, kuten Hefner sanoi — Marilyn voi olla meille mitä vain. Marilyn Monroe ei koskaan ollutkaan muuta kuin fantasiaa ja myös niin kutsuttu ”todellinen” Marilyn on sekin vain yksi illuusio, yksi Marilyn Monroen monista kasvoista. Hän oli myytti jo eläessään ja myös itse se, joka synnytti kaikkien tunteman legendan, ja joka kuollessaan syntyi uudestaan kuolemattomana.

Persoona otti lopulta vallan ja alkoi elämään omaa taruaan. Alunperin se oli Marilynin keino paeta ankeaa lapsuuttaan ja tulla hyväksytyksi sekä rakastetuksi; haave, joka toteutui — mutta ei hänen oman itsensä vuoksi. Marilyn sanoi viimeisessä haastattelussaan: ”Jos minä olen tähti, niin yleisöni teki minusta sellaisen. Ei studio, ei kukaan yksittäinen ihminen, vaan yleisö… Minua pelotti suuresti. Tunsin usein, ja tunnen niin toisinaan yhä tänäkin päivänä, että huijasin jotakuta. En tiedä ketä tai mitä — ehkä itseäni.”

MRBanner

Kiitos nykyajan teknologian, nyt mekin voimme seurata Marilyn Remembered fanikerhon järjestämää vuosittaista muistotilaisuutta, joka pidetään Westwood Memorial Parkissa samaisessa kappelissa, jossa Marilyn siunattiin haudan lepoon 53 vuotta sitten. Marilyn Rememberin jäsenet ovat järjestäneet muistotilaisuuden kuoleman vuosipäivänä joka vuosi jo vuodesta 1982.

Hän on poissa

Se päättyi elokuun 4. päivänä 1962 kodissa, jonka hän oli ostanut siksi, että se muistutti, kuten hän leikkiä laskien sanoi, sitä hollywoodilaista orpokotia, missä hän oli viettänyt osan lapsuuttaan. Hän kuoli luullen olevansa yksin, ettei kukaan välittänyt hänestä, mutta ihmiset kaikkialla maailmassa tunsivat ääretöntä surua. Marilyn Monroe on kuollut, he sanoivat toisilleen. Voitko uskoa sitä? Kukaan ei tahtonut uskoa sitä.

bernard12

Hän oli rakkauden tunnuskuva, hän etsi rakkautta. Hänestä tuli sukupuolisuuden suurin symboli 30 vuoteen, mutta hän nauroi symboolille, ja sen vuoksi ihmiset rakastivat häntä. Hän sipsutti 23 elokuvan läpi näytellen vartaloaan, joka sai naiset vihreiksi kateudesta, mutta hän puhui kuiskaten kuin lapsi huulet väristen hymyillessään, ja hänen silmistään paljastui viattomuus, ihmettely, haikeus…

Sanomalehti-ihmiset, jotka eivät ymmärtäneet häntä, nimittivät häntä tyhmän valkotukan henkilöitymäksi, pilkkasivat hänen yrityksiään tulla hyväksi näyttelijäksi, laskivat leikkiä hänen avioliitoistaan. Hän ei koskaan lyönyt takaisin, vaan toivoi edelleenkin ymmärrystä ja ilmaisi avoimesti toiveensa, ja hän seisoi yksin niiden raunioilla hätääntyneenä ja peloissaan. Hän uskoi, että ihmiset olivat tehneet hänestä tähden, mutta heille ei saanut sanoa, että hänkin uskoi satuihin ja prinsseihin.

Mutta noista ihmisistä hänet erotti loistava ja usein julma maailma — maailma, missä unelmia tuotetaan teollisuutena ja tähdet ovat kauppatavaraa ja menestys petosta. Päivä päivältä hän huomasi, että maailmaa oli yhä vaikeampi katsoa silmästä silmään. Hän tuli kuuluisaksi vastahakoisuudestaan ja yhä uudelleen toistuvista sairauskohtauksistaan — se kiusasi häntä silloin, kun häntä kutsuttiin esiintymään. Jotkut sanoivat, että hän oli äreä, sietämättömän ilkeä, toiset väittivät, että hän oli haavoittunut, epävarma kauneudestaan ja pelkäsi, ettei osannut tehdä oikeaa vaikutusta ihmisiin.

”Kuuluisuus on erikoinen taakka”, hän sanoi viimeisessä haastattelussaan. ”Kuuluisuus on minulle varmasti vain satunnainen ja osittainen onni. Mutta kuuluisuus ei täytä ihmisen elämää. Se lämmittää hieman, mutta lämpö haihtuu pian… sitten kuuluisuus menee ohi ja näkemiin! Minä olen omistanut sinut, kuuluisuus…”

bernard

Elämänsä viimeisinä päivinä hän lienee kuvitellut, että maine oli menossa hänen ohitseen ja ehkä hän ei pystynyt sanomaan näkemiin. Mitä hänellä oli sen asemesta? Hän oli 36-vuotias ja oli epäonnistunut avioliitoissa ”kahden hienoimman miehen kanssa, mitä koskaan olen tavannut”; hän ei ollut saanut lapsia, joita kaipasi. Hänen kaksi viimeistä elokuvaansa eivät olleet menestyksiä, ja kun hänet erotettiin uuden elokuvansa Something’s Got To Give esiintyjäkaartista, näytti ehkä siltä, että tähtenä olo, johon ei koskaan ollut uskonut, oli todella ohi. – ”Olen niin väsynyt,” hän sanoi, ”väsynyt kaikkeen, elämäänkin.”

bernard58Oli kansainvälisesti kuuluisan elokuvatähden lauantai-ilta. Taloudenhoitajattaren ja lehdistöavustajan lisäksi ei hänen luonaan ollut ketään tuossa niukassa kalustetussa talossa Brentwoodissa. Lauantai-iltana kello 5:15 hän soitti psykiatrilleen ja sanoi, ettei saanut unta. Lääkäri kehotti häntä ajamaan meren rannalle, mutta hän ei halunnut lähteä. Taloudenhoitajar tarjosi päivällisen, ja lehdistöasiamies lähti, ja Marilyn meni vuoteeseen.

Kello kolmelta yöllä taloudenhoitajar heräsi epämiellyttävään tunteeseen. Hän koputti Marilynin makuuhuoneen ovelle. Se oli lukittu. Valo loisti oven alta, ja levysoittimesta tuli musiikkia. Taloudenhoitajar meni ulos ja kurkisti ikkunasta. Marilyn makasi kasvoillaan lakana paljailla olkapäillään ja käsi ojennettuna puhelinta kohti. Hänen psykiatrinsa ja henkilääkärinsä kutsuttiin, ja he tunkeutuivat sisään ikkunasta. Marilyn oli kuollut.

Vuoteen vieressä oleva yöpöytä oli täynnä laakepulloja — mm. tyhjä 50 nembutal-tablettia sisältänyt pullo. Hän oli kuollut liian suuresta unilääkeannoksesta, joka olisi helposti tappanut kaksi ihmistä. Kukaan ei uskonut, että se oli itsemurha, vaikka ystävät kertoivat, että hän oli yrittänyt sitä neljä kertaa aikaisemminkin, mutta ei kukaan, joka näki tuon aution huoneen, josta huokui hänen ääretön yksinäisyytensä  ja joka tiesi hänen lyhyen tarinansa, voinut pitää sitä pelkästään onnettomuutena.

Marilyn Monroe oli poissa kauneutensa korkeimmassa kukoistuksessa, ehkä uudelleen alkavan menestyksen kynnyksellä. Hän ei ollut jättänyt jälkeensä sanaakaan. Suloinen, surullinen, veitikkamainen hellä nainen, joka koko elinikänsä muisti menneisyyttään eikä voinut paeta sitä, oli poissa…

87

Tässä pieni maistiainen alkukesästä ilmestyneestä Michelle Morganin ja Astrid Fransen uutuuskirjasta Before Marilyn: The Blue Book Modelling Years. Kirja on tilattavissa muun muassa Amazonista.

MarilynMonroeBlueBookYears_002MarilynMonroeBlueBookYears_056MarilynMonroeBlueBookYears_049ONE-USE-ONLY-Norma-Jeane-advertises-American-Airlines-flightsONE-USE-ONLY-Marilyn-casually-dressed-in-a-T-shirt-and-rolled-up-jeans-leans-across-the-bonnet-of-a-CadillacMarilynMonroeBlueBookYears_104ONE-USE-ONLY-Wading-through-the-creek-Marilyn-looks-into-the-cameraONE-USE-ONLY-Marilyn-poses-on-some-rocks-by-Big-Tujunga-CreekONE-USE-ONLY-A-radiant-Norma-JeaneONE-USE-ONLY-A-smiling-Norma-Jeane-holding-the-Blue-Book-Models-life-ring29C8D10000000578-3129991-image-a-106_1434727637915

Kirjoittanut Tiina | 07/07/2015

Marilyn Kangasalalla

Piipahdimme eilen kihlattuni kanssa Kangasalalla, jossa vietettiin kesänäyttelyiden avajaisia Sahalahden historiallisessa museomakasiinissa. Me olimme paikalla, koska tänä kesänä makasiinissa on esillä Taide Ja Tähdet –niminen näyttely, jossa pääsee ihailemaan suomalaisten aikakauslehtien kansitaidetta sekä filmitähtikansikuvia 1920-70-luvuilta (sen lisäksi esillä on valokuvia Sahalahden Kontulasta).

WP_20150707_18_26_21_Pro

Filmitähdistä tietenkin Marilyn on erityisesti nostettu esille, joka on kaunistanut vuosikymmenten varrella useita suomalaislehtien kansia, joista tunnetuin lienee Marilynin kaikkien aikojen ensimmäinen suomalainen kansikuva Apu -lehdessä 1950-luvun alkupuolelta. Kuva on tosin alunperin vuodelta 1945 ja sen on ottanut valokuvaaja Andre DeDienes. Marilyn oli kuvaa otattaessa vielä aloitteleva valokuvamalli, jolloin hänet tunnettiin oikealta nimeltään Norma Jeane.

WP_20150707_19_00_38_Pro

Tämä näyttely on jatkoa kahtena aikaisempana vuotena pidetyille näyttelyille Kaunottaria ja pyssymiehiä sekä Ankasta anarkiaan. Kaikki kolme näyttelyä on koonnut filosofian tohtori Kari Elkelä, joka oli eilen paikalla pitämässä pienimuotoisen esittelyn aihepiiristä otsikolla Martasta Marilyniin. Tarkoitus oli muuten pitää Piiriläisten kanssa treffit tämän tapahtuman yhteydessä, mutta tämä oli täysin extemporekeikka, jota ei sen kummemmin suunniteltu eikä paikalle ollut päässyt muita kuin minä, mutta muuten tupa oli kyllä täynnä.

Esittelyssä mainittiin lyhyesti erikseen Marilynistä. Elkelä painotti, että Marilynillä oli erityislaatuinen taito poseerata kameran edessä, jonka vuoksi hän on edelleen suosittu ja myös hyvin myyvä kansikuvatyttö.

WP_20150707_19_05_02_Pro

Marilynille oli omistettu kokonaan oma seinänsä, jossa olivat esillä Marilynin upeat suomalaiset kansikuvat. Tässä ei tietenkään ole kaikki, mutta olin iloinen, että esillä olivat ne kaikista legendaarisimmat kansikuvat, kuten IsoKalle, Lukemista Kaikille, Seura, Uutisaitta ja kaksi Apu -lehden kansikuvaa sekä muita, kuten eräs itselleni täysin tuntematon Coctail -nimisen lehden kansikuva vuodelta 1955.

Nämä kannet oli upea nähdä läheltä ihan ”luonnossa”, mutta jos tämä näyttely menee sinulta ohi, niin eipä hätiä, sillä pian ilmestyvässä Golden Vintage -lehden seuraavassa numerossa (12) tulee olemaan Elkelän laatima artikkeli nimenomaan Marilynin suomalaisista kansikuvista, joka kannattaa omaan kokoelmaansa haalia!

Older Posts »

Kategoriat